TAPAHTUMAT

Lapsille, nuorille, opiskelijoille, opetushenkilöstölle & koko perheelle

Kerhot

Lasten kerhotoiminta on yksi perinteisistä LUMA -toiminnan muodoista. Kerhot ovat maksuttomia ja niitä ohjaavat koulutetut LUMA -kerhon ohjaajamme. Kerhoja järjestetään kouluissa sekä Tiedeluokka SOLUssa.

Syksy 2019

Infoa syksyn kerhoista julkaistaan elokuun aikana.

 

 

 

Leirit

Tiedeleireillä tutustutaan monipuolisella ja hauskalla tavalla eri tieteen aloihin. Päiväleirejä järjestetään koulujen loma-aikoina Tiedeluokka SOLUssa.

Kesä 2019

Riittää, että lapsi täyttää vuoden 2019 aikana leirille vaadittavan vähimmäisiän. Jokaisella leirillä on kolme ohjaajaa.

 

Tutkimuksia Vesijärvestä  

Tutustutaan Vesijärven eliöstöön ja sen erityispiirteisiin tutkimuksellisella otteella. Luvassa tutkimustyöskentelyä, preparointia ja mikroskopointia sekä hauskaa yhdessäoloa. Leirille mahtuu 20 lasta ilmoittautumisjärjestyksessä. Leiri maksaa 15€. Leirillä on lounas.

 Kenelle    7-9-vuotiaille

Paikka      Tiedeluokka SOLU Niemen yliopistokampuksella, Niemenkatu 73 B-siipi, 15140 Lahti

Aika        9:30-15:00, ti-to 6.-8.8.2019 ti-to

Ilmoittaudu https://www.lyyti.in/phluma13 

Kurssit & kouluyhteistö

Järjestämme lukiokursseja yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Tiedeluokka SOLU ja sen henkilökunta tarjoavat erinomaisen ympäristön erikoiskurssien järjestämiseen. Kouluyhteistyö innostaa tiedeaineiden opiskeluun ja syventää jo olemassa olevaa osaamista. 

Tiede 1- luentokurssi

Luentokurssi, jossa mielenkiintoiset tutkijat ja tieteentekijät kertovat omasta tutkimusalastaan ja tutkijan työstä.  Kurssi on viimeksi järjestetty vuonna 2015.

 

Tiede 2 Vesijärvi-kurssi

Kansainvälinen vesistötutkimuskurssi järjestetään yhteistyössä monen toimijan kesken. Kurssi koostuu vierailusta ja opiskelusta Pietarissa, sekä Lahdessa. Kurssiin kuuluu teoriaa sekä kenttä- että laboratoriotyöskentelyä.

Lisätietoa (linkki).

 

Tiede 3 DNA-sormenjälkiä ja rikoskemiaa

DNA-sormenjälkiä ja rikoskemiaa -kurssilla lukiolaiset astuvat rikospaikkatutkijan rooliin selvittäessään Niemen kampuksella tapahtunutta kuvitteellista rikosta. Selvitystyössä opiskelijat hyödyntävät DNA-tekniikan ja ympäristökemian menetelmiä, jotta rikoksen tekijä ja sen laatu saadaan selville. DNA-tekniikan (mm DNA :n eristäminen ja halutun geenialueen monistaminen PCR-menetelmällä, agaroosigeelielektroforeesi, DNA :n emäsjärjestyksen selvittäminen) osuus tehdään Tiedeluokka SOLUssa ja ympäristökemian osuudessa hyödynnetään Helsingin yliopiston tutkimuslaboratoriota. Aiempina lukuvuosina selvitetyt kuvitteelliset rikokset:

  • 2017-2018: haitallisen aineen kaataminen Niemen kampuksen piha-alueelle (kurssilaiset selvittivät tekijän ja maahan kaadetun aineen laadun)
  • 2018-2019: kuka myrkytti toisen Niemen kampuksen kilpikonna-altaan kilpikonnista (kurssilaiset selvittivät tekijän sekä sen, mitä kemikaalia altaan veteen oli lisätty)

 

Itämerikurssi

Tvärminnen biologisella tutkimusasemalla on järjestetty vuosina 2017-2018 kolmipäiväinen poikki- ja monitieteinen lukiokurssi Itämerestä. Kurssin sisältöön kuuluu tutustumista mm. avomeren, ranta-alueiden ja matalien vesialueiden eliöstöihin. Kurssille on osallistunut opiskelijoita Lahden Lyseosta, Heinolan lukiosta ja Lahden Yhteiskoulusta. Seuraavan kerran kurssi järjestetään keväällä 2020. Kurssi on järjestetty yhteistyössä Lahden kaupungin, osallistuneiden lukioiden ja Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen kanssa.

Lisätietoa (linkki).

 

Maantieteen kenttäkurssi

Kolmipäiväisen kenttäkurssin aikana tutustutaan luonnonmaantieteen, kaupunkimaantieteen ja ihmisen sekä luonnon välisen syy-seuraussuhteen tutkimukseen. Kurssiin kuuluu kenttä- ja laboratoriotyöskentelyä Lammin biologisella tutkimusasemalla. Seuraavan kerran kurssi järjestetään 23.-25.5.2019. Kurssin järjestämiseen on saatu rahoitus Päijät-Hämeen Kulttuurirahastolta.

Lisätietoa (linkki).

Tiedekerhon ohjaajakoulutus

Oletko kiinnostunut työskentelemään luonnontieteiden, matematiikan ja/tai teknologian parissa yhdessä lasten ja nuorten kanssa? Haluatko kartuttaa taitojasi ohjaajana ja tutustua tiedekerhoihin? Tiedekerhon ohjaajakoulutus antaa valmiudet kerhon suunnitteluun ja ohjaajana toimimiseen. Koulutus on tarkoitettu yli 16-vuotiaille, joilla on kiinnostusta ja osaamista luonnontieteistä, matematiikasta ja/tai teknologiasta.

Koulutus on maksuton. Koulutuksen laajuus on 1-3op valintasi mukaan. Koulutus sisältää lähiopetusta, vierailun Tiedekerhossa ja itsenäistä opiskelua.

Aikataulu

Seuraava koulutus järjestetään kevätlukukaudella 2020.

Paikka

Tiedeluokka SOLU, Niemen kampus, B-siipi, Niemenkatu 73, 15140 LAHTI.

Ilmoittaudu lähettämällä lyhyt esittely itsestäsi ja yhteystietosi osoitteeseen phluma(a)helsinki.fi.

Koulutukseen otetaan enintään 20 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Kouluttajana toimii Noora Kivikko Päijät-Hämeen LUMA-keskuksesta.

StarT-ohjelma

StarT-ohjelma tarjoaa väylän esitellä projektityöskentelyä ja innostua muiden projekteista. Ilmoittautumalla saat tukea ja materiaaleja, ideoita ja mahdollisuuden kilvoitella kivoista palkinnoista.

Lukuvuosi 2019-2020

Toteuta projekti, joka liittyy LUMA-aineisiin haluamallasi tavalla. Ilmoittautuminen ei sido mihinkään. 

Valitkaa parhaat ja ilmoittakaa ne ehdolle Päijät- ja Kanta-Hämeen StarT-festareille. 

Hyvät opettajatiimien toimintamallit voi asettaa ehdolle ” Hyvä käytänne”-kategoriaan. Parhaat käytänteet palkitaan. 

Parhaat projektityöt ja hyvät käytänteet valitaan esikarsinnan jälkeen ja ne kutsutaan esittäytymään StarT-festareille. Tapahtuma on elämys lapsille, nuorille ja opettajille. Tiedossa on työpajoja ja tekemistä mm. Tiedeluokka SOLUssa. Ansioituneimmat projektit, hyvät käytänteet ja tiimit palkitaan.

Teemat

  1. Kestävä kehitys (esim. ilmastonmuutos ja kiertotalous)
  2. Matematiikka ympärillämme (esim. matematiikka taiteessa ja tilastot)
  3. Teknologia ympärillämme (esim. Tämä toimii! -liikkuva laite, teköäly ja robotiikka)
  4. Minun LUMAni (oma aihe)

Lähettilästoiminta

StarT tarjoaa ilmoittautuneille lähettilään, joka tulee innostamaan ja auttamaan projektin toteutuksessa. Hae tukea lähettämällä meille sähköpostia: phluma(a)helsinki.fi.

Haluatko toimia lähettiläänä? Lisätietoa blogissa (linkki) ja ilmoittautuminen täällä (linkki).

Materiaalipankki

Materiaalipankki

StarT-Aluefestarit keväällä 2020 Niemen kampuksella

Päijät- ja Kanta-Hämeen StarT- Aluefestarit järjestetään Niemen kampuksella Lahdessa. Alueelliset StarT-festarit ovat itsessään jo elämys. Ne ovat tiedemessujen kaltainen tapahtuma, joissa keskiössä on oppimisen ilon jakaminen. Tavoitteena on mahdollistaa osallistuminen jopa kaikille mukaan hakeneille tiimeille ja oppimisyhteisöille.

ALUEELLISET KUMPPANIMME 2018-2019

 

Palkinnot

Palkintoja jaetaan kolmessa kategoriassa: lasten sarja (esi- ja alakoulu), nuorten sarja sekä opettajien hyvät käytänteet. Yhteistyökumppanimme mahdollistavat palkitsemisen, kiitos siitä!

Päijät- ja Kanta-Hämeen alueella varmistuneet palkinnot 2018-2019 kaudella:

  • Elokuvanäytös koko luokalle Kino Iiris Elokuvateatteri
  • Tähdet ja avaruus -lehden vuosikerran yhdelle oppimisyhteisölle URSA
  • Fazer Mylly- tuotepaketit Fazer Mylly
  • Kokemuslahjakortti Lahti Energia
  • Tuotelahjapaketti Koskisen Oy
  • Elokuvalippuja KPMG

Kansallisesti jaetaan seuraavat palkinnot:

  • Tilastokeskus lahjoittaa 200 euron arvoisen nimikkostipendin tilastollisia menetelmiä ja aineistoja hyödyntäneelle lasten projektitiimille
  • Tilastokeskus lahjoittaa 500 euron arvoisen nimikkostipendin tilastollisia menetelmiä ja aineistoja hyödyntäneelle nuorten projektitiimille
  • 10 kansallisesti parasta lasten/nuorten projektia (200 € á)
  • 5 kansallisesti parasta hyvää käytännettä (200 € á)

Aikataulu

Päivitetään myöhemmin.

Ohjeet StarT-ryhmille

  • StarT-Festarit järjestetään osoitteessa Niemenkatu 73, 15140 LAHTI. Kulku Laatikkotehtaankadun puolelta, ovi B2.
  • Ovet Tiimiläisille avautuvat klo 8. Valmistautumiseen ja projektin esille panoon on aikaa klo 9 asti. Kun saavutte paikalle, ilmoittautukaa StarT-INFO:on. Se sijaitsee Tiedeluokka SOLUn edessä, lähellä B2 ovea. Siellä ryhmät jaetaan Aamu- ja Iltapäiväryhmiin.
  • Projektin esittelyyn on varattu työpöytä ja sähköpiste. Projektipöydän taakse on mahdollisuus kiinnittää julisteita, postereita yms. Projektin esittelytapa on vapaa. Lähtökohtaisesti kaikki projektin esittelyyn tarvittavat välineet on tuotava mukana. Muistakaa, että päiväkirja on tärkeä osa projektia.
  • Ruokailuun on varattu aikaa 10:50-11:30. Tapahtumapaikalla on kaksi ravintolaa ja tila syödä eväitä. 
  • Kuvaus: paikalla on kuvaaja, joka ottaa kuvia ja videomateriaalia. Kuvia ja videoita käytetään LUMA- toiminnan mediassa ja markkinoinnissa. Jos ryhmissä on henkilöitä, joilla ei ole kuvauslupaa ilmoittakaa siitä StarT-INFO:on. Paikalla voi myös vierailla median edustajia, jotka voivat tehdä haastatteluja.
  • Kaikille tukijoukoille, kouluryhmille ja vanhemmille on avoimet ovet. Voitte pyytää omalta koulultanne muitakin kannustamaan ja katsomaan palkintojenjakoa.

Lisätietoa

  • Johtaja, professori Maija Aksela, LUMA-keskus Suomi, 050 514 1450
  • Projektipäällikkö Outi Haatainen, LUMA-keskus Suomi, 050 448 9508

Lisätietoa kansallisesti: https://start.luma.fi/

  • Päijät- ja Kanta-Hämeen alueelta Noora Kivikko, Päijät-Hämeen LUMA-keskus, 0504489390

Tarkemmat ohjeet Päijät- ja Kanta-Hämeen alueelta täällä (Phluma-keskuksen blogi)

PÄIJÄT-HÄMEEN LUMA-KESKUS

Niemen kampus, Niemenkatu 73 (B-osa), 15140 Lahti

phluma(at)helsinki.fi

Yhteystiedot

#phluma #lahdenyliopistokampus #tiedeluokkasolu #lumasuomi #startluma

TILAA VERKOSTOVIESTIMME